Kaikki Rohkeus

Päätin vaihteeks tehdä vähän positiivisemman postauksen, ajattelin kertoa vähän mistä mun blogin nimi tulee.

Jannika B on upea 30-vuotias laulajatar, jolla on maailman persoonallisin ja kaunein saundi. Jannika on huikea live esiintyjä ja kirjoittaa upeita sanotuksia. Voiko täydellisempää artistia olla?

Kaiken tämän lisäksi sen kolme kertaa mitä olen Jannikan kanssa keskustellut kahden kesken, oon huomannut, että Jannika on todella empaattinen, ymmärtäväinen ja kaikin puolin valloittava persoona myös ihan tavallisena ihmisenä. Oon kertonut Jannikalle mun elämässä tapahtuneista vaikeista asioista ja Jannika on paljon tsempannut ja tukenut mua.

Oon myös kirjottanut Jannikalle fanikirjeen ja sen kirjeen jälkeen kun ekan kerran juteltiin livenä niin Jannika muisti mut.:)

Jannika on tehnyt todella paljon töitä unelmiensa eteen ja ansaitsee sen kaiken onnen mitä on tässä maailmassa saavuttanut.

Jannikan tavoin aijon itekkin tehdä kaikkeni mun unelmien eteen. Tiedän, että myös Jannika on vaipunut monta kertaa epätoivoon mutta koskaan ei luovuttanut ja nyt voimme nähdä tämän kovan työn tuloksen. 

Jannikan upee musiikki antaa mulle joka päivä toivoa elää tätä elämää. Sen jälkeen kun ostin Jannikan ensimmäisen levyn, ei ole sellaista päivä ollut etten olis Jannikaa kuunnellut. Kaikki Rohkeus -levyn ostaminen on ollu yks mun elämän viisaimpia päätöksiä.

Erityisesti mua on Jannikan tuotannosta koskettanut kappale Seuraavaan Elämään. Se aiheuttaa mussa valtavan suuria tunteita. Se aiheuttaa kylmiä väreitä koska Jannika eläytyy ja laulaa kappaleen niin upeasti. Lyriikat on todella koskettavat ja kokonaisuus on vahva ja ytimekäs. Vaikka kappaleessa annetaan ymmärtää, että elämä ei ole mennyt ihan putkeen, niin kuitenkin siinä on toivoa siitä, että rakastavaiset pääsevät toistensa luo seuraavassa elämässä.

Kiitos ihan mielettömästi upee Jannika, oot ollu tosi pitkään suuri osa mun elämää ja tuut edelleen olemaan. Kiitos tuhannesti, oot mieletön! <3

Tässä vielä linkki Seuraavaan elämään -biisiin:

https://www.youtube.com/watch?v=m1zwf33KudM

I bleed knowing you dont't care

"Even though I'm the sacrifise,

You won't try for me not now.

Though I'd die to know you love me. 

I'm all alone.

Isn't someone missing me?

And if I bleed, I'll bleed,

knowing you don't care.

And if I sleep just to dream of you,

I'll wake without you there,

Isn't something missing,

Isn't something missing..."

Miksi ihmiset sanovat ensin rakastavansa koko sydämestään ja heti kun tulee vaikeuksia eteen niin hylätään ja jätetään yksin saman tien?

Mun sisällä oleva tuska on alkanut taas polttaa mua entist enemmän. Sairaus yrittää koko ajan saada mua matkaansa. En tiedä jaksanko enää yrittää parantua. Tää tie on liian pitkä ja raskas.

Ainut toivo miks jaksaisin yrittää on se, että pääsisin alottamaan elokuuussa uudessa koulussa. Laitoin jo paperit menemään opiskelupaikan vastaanottamisesta. 

Toivon koko sydämestäni että voisin  saada sen ilon ja hyvän olon takasin minkä tietyt ihmiset on vieny multa. Mä en ansaitse tätä kipua ja tuskaa, miksi sen piti taas hivuttautua takasin.. Mä ansaitsisin olla onnellinen niin kuin mä ennen olin.

Mä en oikeesti tiedä mitä mä oon tehny väärin kun oon joutunu kokemaan kaiken tän paskan. Mutta jos mä tästä vieä jonain päivänä selviän, oon palon vahvempi ihminen kun moni muu.

Tai sitten kohtalo on vaan määrännyt että mä kuolen nuorena. Ehkä elämää vaan ei ole tehty mua varten.

"I'm trying so hard to tell my self that your gone"

"When you cried I'd wipe away all of your tears.

When you'd scream I 'd fight away all of your fears.

And I held your hand through all of this years

but you still have

all of me."

Mun sisällä oleva tyhjyys on saanu mut miettimään kaikkia niitä rakkaita ihmisiä ketkä oon viime vuosien aikana menettänyt.

Mun isoäiti oli todella sairas ja kuoli lopulta sairaalassa keuhkokuumeeseen. Vaikka tuska oli suuri niin siitä oli helpompi selvitä kun tiesi kuinka kovat kivut mummulla oli viimeisinä hetkinään ja lopulta hän pääsi pois täältä ja pois siitä kaikesta tuskasta.

Mun hyvä ja rakas ystävä kuoli viime joulukuussa itsemurhaan, ja se oli ehkä hirvein asia mitä mulla on elämässä ikinä tullut vastaan. Kun kuulin asiasta, en vaan voinut käsittää että niin on oikeasti tapahtunut. Tiesin että mun ystävällä oli ollut tosi vaikeita vaiheita elämässä mutta luulin että hänellä menee jo oikeasti paremmin. Muistan, kuin ilonen ja hymyileväinen hän oli viimeisinä päivinään. Hän oli luultavasti hyvissä ajoin siihen valmistautunut ja sen takia halusi sen salata rakkailtaan. Vaikka se teko oli tosi itsekäs meitä kaikkia rakkaita kohtaa, uskon kuitenkin ymmärtäväni mitä mun ystävä kävi läpi koska ihan oikeesti todella tiedän mitä se on kun tuntuu että on menettäny elämässä kaiken ja minkälaista se jumalaton tuska on.

Keväällä mun paras ystävä ilmoitti teksiviestillä että meidän ystävyys ei voi enää jatkua. Se tuli mulle täysin puskista. Kyseinen ihminen sanoi että on liian rankkaa olla mun ystävä koska mulla on niin vaikeeta eikä hän osannut auttaa mua. Tavallaan ymmärrän häntä, mutta ainakin hyvä että viimein selvis että se ei ollut mitään aitoa ystävyyttä. Oikeet ystävät ei jätä yksin vaikka toisella olis kuin vaikeeta.

Mä oon yrittäny piristää itseäni ulkonäön ehostamisella. Kävin kampaajalla, takahiuksista lähti 15 cm pituutta pois, tuli etuhiukset ja kerrostettiin oikeen kunnolla. Itse sitten vaalensin ja värjäsin tyven kirkuvan pinkillä ja ehostin sinisiä latvoja (sitä vähää mitä niistä on jäljellä).

Hiusvärit päässä :D

Kunnon sotamaalaus

Halusin tollaset etuhiukset mut niitten ylläpitäminen siiisteinä on helkkarin työlästä :(

Tossa vielä kokonaisuus

Oon saanut paljon itkukohtauksia kun oon miettiny noita mun ystäviä.

 Mulla on hirvee ikävä mun entistä parasta ystävää, vaikka tekikin mulle paskan tempun. Mutta olisin ehkä voinut antaa sen anteeksi. 

Sillä mun toisella ystävällä on nyt varmasti paljon parempi olla siellä pilvenreunalla. Ties vaikka hän suojelis mua enkelinä rinnalla koko ajan.

Tuutte ikuisesti olemaan sydämessä rakkaat <3