"Täällä ei pärjää, jos ei opi ottamaan apua vastaan."

Viimeset viikot on ollu mulla ihan älyttömän vaikeita. Mun henkinen tuska on ollu niin jumalattoman kivuliasta että mä jo luulin että kuolen siihen pelkkään tuskaan.

Sain mun pahaan oloon helpotusta suuresta lääkemäärästä mutta mikään lääke ei poista niitä asioita mitkä tekee jokaisesta päivästä helvettiä.

Sairaalassa mun vointi alkoi mennä niin huonoksi että mulle sanottiin että mulla ehkä enää yksi päivä aikaa, jos mua ei laiteta välittömästi teholle.

Viikojen jälkeen tästä mun fyysinen vointi on alkanut olla parempi, ja se näkyy myös psyykkisessä voinnissa. Olen pystynyt hymyilemään, iloitsemaan pienistä asioista ja jopa suunnittelemaan tulevaisuutta.

Oon kapinoinut hoitoa vastaan ja nyt tiedän että olen vaan tuhonnut sillä itseäni entistä enemmän.

Olen vihdoin oppinut ymmärtämään lauseen; "Täällä ei pärjää, jos ei opi ottamaan apua vastaan." (Kiitos ihana Sini vinkistä)

Mä haluan parantua. Haluan olla onnellinen, viettää aikaa mun maailman ihanimpien ystävien kanssa ja elää tätä elämää täysillä. Nyt aion tehdä kaikkeni toipumiseni eteen. Aion nyt toipua niin hyvin että tähän paskaan ei tarvitse palata enää koskaan.

Nyt oon jo paljon pirteempi ja hyviä päiviä on tullut entistä enemmän :D

Ensimmäinen päivä auringon paisteessa teholla ja sisätaudeilla olon jälkeen :)

Välillä kaikki tuntuu aika mustavalkoselta tässä iässä...

Mun hiuksetkin on tosi hauraat ja huonossa kunnossa. :(

Oon kuitenkin omaksi ilokseni värjäillyt mun hiuksia. Aattelin että nyt voin koittaa kaikkia maailman värejä kun kuitenkin leikkaan hiukset ihan lyhyiks sairaalakeisin jälkeen. :)

Paine noussut sen verran että pärjäsin jo ilman letkua. :)

Pieni sellainen hetki sisätaudeilla kun ei tullut kyyneliä.

Oon saanut sairaalasta uuden, ihanan ja todella hyvän ystävänkin joka on tsempannut ja auttanut mua paljpon vaikka hänellä itselläänkin on vaikeeta. Kiitos isosisko <3

Nyt sitten vaan odotellaan että pääsen takasin mun ihanaan uuteen asuntoon. Kaikista eniten kaipaan mun ihania pieniä kisuja ja viulun soittoa. Heti kun pääsen himaan niin alan ahkerasti reenaamaan viulua että tekniikka palautuu.

Mun arki tulee myös muuttumaan syksyllä todella paljon, mutta siitä voitte kysyä multa tarkemmin henkilökohtasesti kun nähdään (ainakin ystävien ja sukulaisten kanssa :D)

Nyt kerään voimia että pääsen elämässä eteenpäin. Oon saanut uutta toivoa ja nautin kaikista niistä pienistäkin hetkistä kun mulla on vähänkin parempi mieli.

Aika näyttää, mitä kohtalo on mun varalle suunnitellut.