This pain is just too real.

"Nyt mulle on kaikki tarjolla,

nyt mun pitäis parempi jo olla.

Mitä jos kuitenkin maa pettää altani?

Pidä musta kii, etten putoa enää.

Pidä musta huolta, katso mun perään.

Mitä jos kuitenkin, liukastuu,

reunalta jalkani?

Tai maa pettää altani?" 

Elämä on kipua ja tuskaa.

Välillä on hyvä olla, mutta lopulta kaikki aina tuhoutuu.

Ei tästä tule mitään. Itken joka päivä, on niin paha olo.

Tolta musta on viimeaikoina tuntunut ja tollasta tää on ollut. Tässä maailmassa ei oo mitään järkeä. Mä ajattelin hetken, että nyt mulla on elämä edessä ja tää alkaa sujua, asiat oli hyvin ja mulla oli hyvä olla.

Rukoilen joka päivä, että olisin saanut elää normaalin nuoruuden ja että olisin TERVE. Mä haluaisin elää tätä elämää, ilman näitä paskoja sairauksia.

Mun rakkaat ihmiset on viime aikoina satuttanu mua enemmän kun pahimmat vihamiehet. Yks mun "ystävä" haukku somessa ja puhu paskaa ympäri kyliä ja viimeseks haukku mut tekstiviestillä asioista joita en ole TODELLAKAAN tehnyt. Kyseisellä ihmisellä on varmaan nyt aika vaikeeta mutta mulla ei oo enää voimia siihen että se koko ajan purkaa pahaa oloa muhun, vaikka olen häntä auttanut ja yrittänyt olla tukena. Nyt meni hermot, kyseinen tyyppi painukoon helvettiin mun elämästä.

Toinen "ystävä" on pitkään valehdellu mulle kaikenmaailman kootut selitykset siitä miksi ei "ehdi" näkemään. Lopulta hän ilmoitti että on parempi että ei enää tavata. Sanoi että oon ihana ihminen eikä se johdu musta. Toisin sanoen, en koskaan saanut tietää mistä tää kaikki paska johtuu. Pystyn kyllä antamaan anteeks kyseiselle henkilölle mutta koskaan en tuu unohtamaan mitä tuskaa hän mulle aiheutti.

Olen muutenkin todella huonossa kunnossa niin psyykkisesti kun fyysisestikin. Keho on tosi voimaton, ei meinaa enää voimat riittää enää mihinkään. Koko ajan on niin heikko olo. Toisaalta henkistäkin taakkaa ja stressiä tulee joka suunnasta koko ajan. Tää tuska on ihan helvetillistä.

Hoitohenkilökunta on puolen vuoden ajan luvannut vaihtaa mun lääkärin ja mihinkään suuntaan ei homma edistynyt. Niillä on VELVOLLISUUS tässä tilanteessa vaihtaa se hemmetin lekuri. Soitinpa sitten ylilääkärille, joka antoi jo vähän uutta toivoa, kunnes se mun oma lääkäri taas meni ite säätään siihen väliin ja tuhoomaan kaiken sen mikä jo oli aluillaan. Musta tuntuu että oman hyvinvointini kannalta on nyt paras ratkaisu että en tällä hetkellä tapaa hoitohenkilökunnasta ketään muuta kuin terapeuttiani, joka on ainut rehellinen / aidosti välittävä ihminen koko lössistä.

Miksi sitten olen edelleen täällä?

Siihen on yksi ainut syy.

RAKKAUS.

Ilman rakkautta mulla ei todellakaan olis enää ainuttakaan syytä yrittää. Mutta rakkaus auttaa mua jaksamaan vielä toistaseks ainakin. Tulevaisuutta ei voi kukaan ennustaa, mutta tämä riittää toistaiseksi.

Tän kaiken angstaamisen jälkeen haluan kuitenkin muistuttaa teitä, rakkaita, ihania ja oikeita ystäviä ja läheisiä, että arvostan teitä todella paljon ja TE juuri olette sitä rakkautta, joka antaa voimaa yrittää ja jaksaa.

KIITOS <3